TOMMIN MOUKARIVUOSI 2014

31.12.2014

Näin vuoden 2014 viimeisenä päivänä on aika panna kulunut vuosi pakettiin.

 Vuosi vierähti syyskuun puoliväliin saakka armeijan harmaissa, palveluspaikkana Lahti ja siellä urheilujoukot. Harjoitteleminen toteutettiin armeijan ehdoilla. Metsäleirien välissä pääsi harjoittelemaan aivan mukavasti.

Vuosi oli monella lailla muutosten aikaa. Sarja muuttui M19 sarjasta M22 sarjaan ja sitä myöten moukarin paino 6 kg:sta miesten moukariin 7,2 kg:n. Vuoden paras saavutus oli talvi SM-kisojen pronssi. Kauden päättyessä myös valmentajakuviot muuttuivat. Tommin valmentajina aivan alusta asti olleet Matti Saastamoinen ja Tapani Turunen siirsivät valmennusvastuun hyvillä mielin Parikkalasta kotoisin olevalla Sakari Tiaiselle.

Armeijasta vapauduttuaan Tommi aloitti 2-vuotiset liikuntaneuvojan opinnot Tanhuvaaran Urheiluopistossa Savonlinnassa. Tanhuvaarassa on hyvät harjoitteluolosuhteet. Myös uusi valmentaja asuu lähellä.

Kiitos myös tukijoille Kasve Oy, Säästöpankki Optia, Kiuruveden Kaupunki ja Kiuruveden Keilahalli.