Valvojan lausunto

PDF-tiedostovalvojan lausunto_pdf.pdf (92 kB)
Valvojan lausunto pdf

Valvojan lausunto
 

Tätä on odotettu ja ilmoittautuneiden määrästä päätellen myös kaivattu, nimittäin Kiuruveden paluuta suunnistuskisojen järjestäjäksi. Kiuruveden Urheilijat jatkaa Ylä-Savon Rastin ja Kiuruveden Jänteen hienoja perinteitä yli kymmen vuoden tauon jälkeen.

Merkit lajin uudelleen viriämisestä alkoi muutama vuosi sitten kun seura tuli Pahkan ja Visan rinnalle järjestämään Kaisanet-kuntorasteja.

Kansallisten kisojen järjestäminen on siis luonteva jatko, niin vanhoille kuin uusille seuran toimijoille. Monille kisojen järjestäminen on uutta, mutta mukana on kymmeniä vuosia suunnistuksen parissa olleita, joten tietoa ja taitoa löytyy.

Kilpailumaastossa on kolme mäkialuetta, joiden välissä maastotyyppi vaihtuu hieman vauhdikkaammaksi. Noususummaa kertyy paljon, vaikka radat ovat lyhyet.

Kartta on hyvä, ainoastaan ajourakuvaus on hieman vaihteleva. Jollain alueella näkyy, ja on myös karttaan merkitty kymmenen vuotta vanhat ajourat. Toisaalla viime talven hakkuiden jäljiltä uria on paljon ja kaikkia ei ole voitu laittaa kartalle.

Aikuisten radat ovat Saastamoisen Karin tekemät, joten vaativuutta varmasti löytyy, vaikkakin mestari itse sanoi " en kehdannut kaikkein pahimpiin nousuihin ratoja viedä" ja jatkoi "lienenkö hieman pehmennyt, kun mäetkin ovat jyrkempiä kuin ennen":-)

Lasten radat ovat Myllylän Lassin tekemät. Kaupungin liikuntapäällikölle siis uusi aluevaltaus.

Kiuruveden kaupunki on vahvasti mukana karttojen ajantasaistuksessa ja kisajärjestelyissä.

Nautinnollista rastien etsintää toivottaa!

Matti Kumpulainen IisVi

Kilpailun valvoja